Syklejä ja luopumista.

Toipuminen alkoi sitten siitä kukkien istuttamisesta ikkunalaudalle. Tämä ei tarkoita sitä että jokaiselle masentuneelle pitäisi väkisin tuputtaa jotain pientä tekemistä. Ei syvimmässä masennuksessa jaksa välittää mistään. Kauneus saattaa jopa tuntua häiritsevältä. Parempi harmaa sadepäivä tai täydellinen pimeys suljettujen ikkunaluukkujen takana kuin aurinko,  harmaus ja pimeys ovat sopusoinnussa  oman sisäisen tunnetilan kanssa. 

Sitten taas jostain tuntemattomasta syystä sisällä tapahtuu pieniä muutoksia otti niitä lääkkeitä tai ei.

En tarkoita etteikö lääkkeitä pitäisi ottaa. Ne ovat kuin kipulääkkeet: joskus todella välttämättömiä. Mutta pahimman väistyttyä, pitää löytää ne sairauden todelliset syyt.

Aamut ovat edelleen todella vaikeita. Masennuksesta huolimatta olen nukunut yöni hyvin viime aikoina ja en ole nähnyt painajaisia. Helpotus olla yön tunnit erossa ahdistuksesta.

Sitten olinkin yhden yön olinkin valveilla ylivireänä. Uni ei vain tullut, mutta ei ahdistuskaan. Ajatuksia vilisi eikä kaikki tuntunut enää pelkästään negatiiviselta.

Viiden jälkeen menin keittiöön , söin jogurtin ja vaeltelin vähän levottomana tietämättä mihin ryhtyä.tehdä. Päädyin lopulta takaisin sänkyyn rauhoittumaan. Nukahdin nähden vilkkaita unia ja heräsin siihen että puhuin unissani kovaan ääneen. Herättyäni ahdistus ja syyllisyydentunto iskivät jälleen: olen hyödytön taakka ei minusta ole todellakaan mihinkään.

Sain kuitenkin kammettua itseni ylös sängystä ja vähitellen kuten niin monesti ennenkin elämä alkoi sujua paremmin. Aloin siivota paikkoja, laittaa tavaroita järjestykseen, lakaista, vaihdoin jopa lakanat. Olin melkein maanisessa vaiheessa , en oikein pystynyt pysähtymään, mutta kun joku nurkka oli siistimmän näköinen tunsin siitä tyydytystä.

Lähetin viestejä muutamalle ystävälle kertoen että menee jo paremmin ja lähetin joillekin henkilöille viestiä pyytäen anteeksi että en ole ollut yhteydessä: “ on sattunut ikäviä asioita ja olen ollut sairaana”.Varmaankin vuosikymmenien kokemuksista viisatuneena pystyin tarkastelemaan omaa tilannetta jopa melko realistisesti: tuntuu jo paljon paremmalta mutta ei pidä liikaa innostua: ei tässä vielä täydessä kunnossa olla, ei pidä liikaa kiirehtiä. Ja  ajatellen kaikkia asioita mitä “pitäisi tehdä” ei tulisi kuuloonkaan että niihin vielä pystyisin. Joku ääni kuiskaa sisälläni ja epäilee etten pystyisi enää koskaan: pitäisiköhän  hyväksyä että olen parantumattomasti sairas ja on aika jostain jo luopuakin. 

Luopua ei ole sama kuin luovuttaminen. Luopua jostakin ja saada muuta tilalle. Luovuttamisella on negatiivinen katkeruuteen vivahtava sävy.

Whatappiin saapuu viesti: "Hei. Kauppakamari palkitsee yhtiömme  yhtenä parhaista comunity welbeing  projektin toteuttajina. Sinun panoksesi oli tässä projektissa todella merkittävä ja haluaisimme kutsua sinut mukaan palkintojenjako tilaisuuteen. "